Kohti ProMen viestikapulan vaihtoa

Blogini on elänyt hetken aikaa hiljaiseloa, koska jäin marraskuussa äitiysvapaalle. Syksy kului monenmoisia asioita järjestellen samalla, kun opetettiin vuoroin läsnä ollen, vuoroin etänä ja välillä molempia näitä yhtä aikaa. ProMen kannalta parasta oli se, että toimintaan saatiin lisää opettajia mukaan ja että vastuu työskentelystä ja sen suunnittelusta ja toteutuksesta alkoi viimein jakautua aidosti muillekin.

Paluukuormaa työpaikalle kevään kotitoimistossa työskentelyn jälkeen.

Syyslukukausi alkoi paluu(muuto)lla työpaikalle etäkevään jälkeen (ks. päiväkirjamerkintäni etäjaksolta täältä, täältä ja täältä). Ensimmäisessä jaksossa ProMe-opintoja oli vain uusilla merkonomiykkösillä työyhteisössä toimimisen tutkinnon osan tunneilla, ja heitä luotsaamassa oli pääasiassa kaksi opettajaa, joiden lisäksi minulla ja kollegallani oli heille muutama ProMe-tunti. Työvälineohjelmat ja kielten tunnit olivat ns. tavallisena opetuksena. Olimme tilanteessa, jossa opiskelijoilla oli ProMe-päiviä ja ”tavallisen opetuksen päiviä”. Tämä mahdollisti sen, että otimme askeleen kohti jakso- ja viikko-ohjelmia, jotta opiskelusta muodostuisi opettajasta riippumatta yhtenäisempi kokonaisuus opiskelijoille.

 

Uusia käytänteitä

Uusina elementteinä otimme käyttöön jakso- ja viikko-ohjelman, lukuohjelman, systemaattiset ja samanmuotoiset osaamispassit, Teamsin tiimien työskentelyalustana ja yhteisen ProMe-blogin. Seuraavassa on avattu jokaista näistä hieman lisää.

Jakso- ja viikko-ohjelma

Jakso-ohjelmassa jakso jaetaan aloitusviikkoon, työstöviikkoihin ja koontiviikkoon (kiitos ajatuksesta Saskyyn!). Aloitusviikolla tehdään tai päivitetään oppimissopimusta, tehdään oma lukusuunnitelma, jakaudutaan tiimeihin ja tutustutaan niissä toisiin ja jaetaan roolit sekä suunnitellaan oppimista.  Oppimisen suunnittelu lähtee kunkin jakson tutkinnon osan osaamispassista. Mitä pitäisi oppia? Miten opin voisi saavuttaa eli mitä projektissa pitäisi päästä tekemään? Kenelle projektin voisi toteuttaa? Suunnittelun tukena hyödynsimme aiemmilta vuosilta tuunattuja projektiaihioita (ks. kohta projektiaihioita), joiden avulla opiskelijat pääsivät helpommin liikkeelle. Uutena otimme käyttöön Saskysta myös lainatun ajatuksen murhalautakunnasta eli siitä, että jokainen tiimi esittelee projekti-ideansa ja -suunnitelmansa muille, toinen tiimi opponoi ja opettaja antaa mahdollisesti lisähaasteen (esim. projektin pitää sisältää kannattavuuslaskelma).  

Työstöviikoilla tiimit jatkavat projektien tekoa. Emme päässeet vielä siihen, että kerran viikossa olisi yhteiset treenit keskeisiin asioihin liittyen vaan opettajat pitivät päivien alussa tietoiskuja heille nimettyjen kurssien keskeisistä sisällöistä, jos ajattelivat, että kyseiset aiheet eivät tule muuten käsittelyiksi. Lisäksi viikoille määriteltiin tiimivalmennustuokioita, joissa opettaja kävi läpi koko tiimin kanssa tiimin ja heidän projektinsa asioita sekä valkun vartteja tiimien vetäjille, sihteereille ja viestintävastaaville. Ajatuksena oli myös pitää tiimihaastepäiviä, mutta ne jäivät aikataulun tiukkuuden takia pois. Jokaisesta päivästä pidettiin oppimispäiväkirjaa aiempien vuosien tuntiseurannan avulla omassa blogissa.

Jakson viimeinen viikko, opitun koontiviikko, pyhitettiin projektien esittelylle, lukupiireille ja osaamispassien täpitykselle. Viikon loppuun varattiin myös aikaa hyvinvointitempaukselle, jonka jokaisen tiimin oli tarkoitus järjestää vuorotellen.

Lukuohjelma

Teoriatiedon hankkimisen tueksi otimme käyttöön lukuohjelman tutkinnon osan teemoihin liittyen. Syksyn alussa kävin kirjastosta hakemassa ison kasan vuorovaikutustaitoihin liittyvää kirjallisuutta. Tutustuimme kirjoihin ensin minilukutreenin muodossa. Sen lisäksi listasin erilaisia aiheeseen liittyviä podcasteja (ks. listaus). Opiskelijan tuli valita joko yksi kirja tai 3 dokumenttia, podcastia tai blogia aiheeseen liittyen ja tehdä niistä muistiinpanot (kopit, opit ja kolahdukset). Viimeisellä viikolla jokainen esitteli lukemaansa ja oppimaansa ja niiden pohjalta kirjoitettiin tiimeissä yhteisessee merkonomin tarvitsemista vuorovaikutustaidoista.

Osaamispassit

Koko ProMe-taipaleen ajan meillä on ollut käytössä jonkinlaiset osaamispassit. Työstimme vanhoja passeja eteenpäin niin, että ne palvelevat sekä oppimista koulussa että työpaikoilla – ja että ne ovat mahdollisimman selkeät. Osaamispassit otettiin mukaan opetukseen entistä kiinteämmin. Jakson alussa niiden avulla tutkailtiin, mitä pitäisi oppia ja jakson lopuksi opittua kirjattiin niihin. Huomasin, että opiskelijoiden oli todella haastava huomata oppimaansa. Osaamispassin täpitysvaiheessa jakson antia piti opettajan sanoittaa todella paljon.

Kuvakaappaus asiakaspalvelun osaamispassin alusta

Teams

Viime keväästä oppineena otimme Teamsin heti syksyn alussa haltuun. Loimme luokan yhteisen Teams-tiimin sekä jokaiselle tiimille oman Teams-tiimin, jotta mahdollisissa karanteenitapauksissa ja etäaikana tiimit voisivat jatkaa silti toimintaansa.

ProMe-blogi

Tähän asti olin luonut jokaisella ryhmälle oman koontibloginsa, johon linkitin jokaisen ryhmäläisen oman, suljetun blogin. Muut opettajat kokivat hankalaksi sen, että piti muistaa monen ryhmän koontiblogin osoite, joten siksi kokosin kaikki tiedot yhteen paikkaan. Blogi valmistui vasta syysloman tietämissä, joten valitettavasti sen käyttö jäi vielä vähäiseksi, kun uudet olivat tottuneet jo käyttämään oman ryhmänsä blogia. Pyrimme siirtämään opiskelijoiden blogeihin mahdollisimman paljon työajan seurannasta lähtien, jotta mikään ei kaatuisi siihen, että paperit ovat koululla, jos uusi etäaika koittaisi.

 

Uudenlaista vastuunjakoa

Lukujärjestysteknisistä syistä minulla oli todella vähän tunteja ProMelle. Tämä yhdessä sen kanssa, että olin jäämässä pois, pakotti sekä minut että myös työyhteisömme siihen, että vastuuta ProMesta ja sen suunnittelusta oli pakko jakaa uudella tavalla. Viimeinkin pääsimme tilanteeseen, jossa päätöksiä tehtiin yhdessä eikä kyse ollut enää vain ”minun ProMestani” vaan meidän yhdessä suunnittelemasta mallista.  

Ihannetilanteessa olisimme kokoontuneet kerran viikossa ProMe-opettajien kanssa ja olisin päässyt valmentamaan heitä ProMe-opepolulla. Valitettavasti hektisen syksyn vuoksi näimme harvoin ja viestiä vaihdettiin sähköpostitse sekä silloin tällöin kasvokkain, kun toisten työhuoneessa uskalsi piipahtaa. Tämän takia päädyin kirjaamaan erilaisia toimintoja ohjeiksi (sekä opettajille että opiskelijoille). Jo kesällä olin laatinut ProMen käyttöteorian, johon olin yrittänyt avata ja koota sekä keskeisimpiä ProMen ajatuksia että yleisimpiä toimintoja. Viimeisinä töinäni laadin myös ProMe-open vuosikellon, johon kokosin taustatöitä sekä koko vuoden että yksittäisen jakson näkökulmasta.

ProMe-open taustatöitä jakson aikana

Syksyn alussa promeilussa ensi kertaa mukana olleen opettajan kanssa aloitimme jakson yhdessä. Huolehdin tuttuun tapaan tiimiyttämisestä sekä jakson ja keskeisten työkalujen esittelystä. Näin uusi ProMe-ope pääsi yhdessä opiskelijoiden kanssa mukaan malliin ja koska hänellä oli päävastuu opetuksesta, hän myös oli vahvasti kehittämässä toimintaa.

Seuraavan kerran olinkin oikeastaan mukana jakson päätöksessä. Koko matkan ajan seurasin taustalla toimintaa ja yritin tsempata ProMe-opettajia parhaani mukaan. Muutaman kerran pohdimme yhteisesti, mitä kannattaisi tehdä ja ilokseni opettajat tekivät itsenäisiä valintoja, koska useinhan tilanteet tulevat päälle kovin yllättäen. Tiimit menivät uusiksi ja toiminta oli kovin verkkaista ja tulokset vähäisiä, mutta niinhän se usein on, kun hypätään aivan uudenlaiseen tapaan oppia – varsinkin sellaiseen, mikä vaatii oppijalta itseltään aktiivisuutta ja itsensä johtamista. Toisaalta opiskelijat oppivat käytännön kautta todella paljon työyhteisössä toimimisesta, myös sen ongelmista ja ristiriidoista, mikä ei olisi ollut mahdollista ns. perinteisessä opetuksessa.  

Osittainen etäily ja opiskelijoiden poissaolot aiheuttivat myös haasteita. Osa tiimeistä hyödynsi hienosti Teamsia. Toki riippui paljon myös opiskelijasta, osallistuiko hän kotoa käsin vai ei. Aloitusrinkiin osallistui usein väkeä kotoa, mikä pakotti opettajat tekniseen taiteiluun. Onneksi saimme Jabran käyttöön!

Jakson viimeisellä viikolla, erittäin tärkeällä koontiviikolla, koulumme siirtyi etäaikaan ja jouduimme lennosta vaihtamaan ja tiivistämään suunnitelmia. Hyvinvointipäivä jäi pitämättä ja lukupiirin koonti ja osaamispassin täpitykset kilpistyivät samaan päivään. Varsinkin poissa olleille jakson opit jäivät aika hajanaisiksi, koska opitun sanoittamiseen kannustaminen vei minultakin paljon aikaa viimeisenä yhteisenä läsnäolopäivänä. Opitun reflektointia olisi ollut erittäin tärkeä päästä harjoittelemaan yhdessä livenä. Positiivista oli se, että kertaalleen kuitenkin ykkösten kanssa saatiin koko uudistunut ProMe-käytäntö toteutettua.

 

Toisessa jaksossa ykköset ja kakkoset yhdessä

Ehdin olla mukana aloittamassa myös syksyn toista jaksoa. Olimme suunnitelleet jakson niin, että ensimmäistä kertaa ykkös- ja kakkosvuoden promelaiset olisivat yhdessä. Valitettavasti korona ja kokoontumisrajoitukset hankaloittivat toteutusta ja suurimmaksi osaksi ryhmät hajaantuivat omiin luokkiinsa, jolloin yhteistyö jäi vähäiseksi – ja opettaja joutui repeämään moneen paikkaan yhtä aikaa. Ykkösillä oli menossa asiakaspalvelun tutkinnon osa, kakkosilla puolestaan myynnin tutkinnon osa sekä yrityksessä toimimisen tutkinnon osa. Näistä kaikista olisi löytynyt paljon yhteistä!

Ajatuksena oli, että yrityksessä toimimisen tutkinnon osassa kakkoset pääsisivät perustamaan omat NY-yritykset tai toimimaan osuuskunnan kautta. Molemmat mahdollistaisivat oikean myyntityön toteuttamisen. Sekä ykkösillä että kakkosilla oli lukuohjelma ja omat osaamispassinsa sekä projektiaihioita projektien etsimisen tueksi.

Toinen haaste syntyi siitä, että toisen jakson ProMe-opetuksen päävastuussa oli kollega, joka ei ollut mukana ensimmäisen jakson toteutuksessa. Näin yhdessä kehitetyt uudet käytänteet olivat hänelle vieraita.

Kaikkinensa toinen jakso tarjosi kaikille osallistujille jo marraskuuhun mennessä erittäin paljon oppia keskeneräisyyden sietämisestä ja suunnitelmien muuttumisesta.

 

ProMen perintö

Työhuonetta siivotessani löysin jonkun edeltäjistäni jättäneen kalvon yhdessä oppimisen normeista. Nämä ovat niin totta yhä vieläkin!

Paljon on tapahtunut sen jälkeen, kun syksyllä 2016 aloitimme ProMe-pilotin (palaa ProMen esimotorolaan tästä). Malli on kehittynyt, yksinkertaistunut ja tullut kokonaisvaltaisemmaksi, ja monenlaista on kokeiltu matkan varrella. Kaikkinensa viisi eri ryhmää on opiskellut promemaisesti. Vuosiin on mahtunut monia huippuhetkiä erilaisissa projektitoteutuksissa ja leirinuotioilla, opiskelijoiden kasvun seuraamista, oppijoiden upeita oivalluksia ja hienoja keskusteluita heidän kanssaan yksin tai yhdessä koko ryhmän kanssa. Taustalla vaikuttavat perushaasteet ovat vuodesta toiseen olleet kovin samanlaiset: mukana olevien opettajien erilainen näkemys työskentelystä ja sen tavoitteista, lukujärjestystekniset haasteet, vaikeus luottaa oppijoihin ja antaa heille aidosti vastuuta oppimisestaan ja projekteista sekä opettajien yhteisen ajan puute. ProMen arjessa reflektiolle ja opitun sanallistamiselle on jäänyt liian vähän aikaa – ja aina on heitä, jotka eivät tee (juurikaan) mitään, mikä saa pohtimaan, onko tiimeillä liian vähän tehtävää.

Joka vuosi ProMe on ollut hieman erilainen, mutta aina sitä on toteutettu senhetkisen parhaan ymmärryksen ja tilanteen sallimien resurssien mukaisesti. Jos jotain tekisin nyt toisin, vaatisin, että mukaani Tiimimestarikoulutukseen lähtisi sellainen kollega, jonka kanssa ProMea tulisin pyörittämään. Tämä siksi, että tekijät voisivat helpommin jakaa ProMen taustalla olevan ideologian ja näkemyksen oppimisesta ja oppijan roolista siinä. Tiimioppiminen tuppaa olemaan sellaista, että jos ei ole itse elänyt sen prosessia, sitä ja sen ydintä on vaikea aidosti ymmärtää. Yrittäisin myös painokkaammin järjestää sen, että ProMen puikoissa olisivat samat henkilöt, jotta syntyisi jatkumo ja kaikki mukana olevat opettajat pysyisivät paremmin kartalla. Lisäksi puhuisin ennemmin tiimioppimisesta kuin projektioppimisesta.

Koronakevään aikana kokosin kaiken tiimityöskentelytietouteni oppaaksi, jonka jaoin opiskelijoille promeilun aluksi syksyllä 2020. Oppaan avulla pääsimme keskustelemaan tiimitoiminnan vaiheista, rooleista ja haasteista sekä tutkimaan itseämme tiimiläisinä. Viime kevään poikkeusoloissa tiimivalmentajien turinatuokiot saivat uskomaan, että myös etänä voi jatkaa tiimitoimintaa ja että se oikeastaan kantaa perinteistä opetusta paremmin, koska yksinäisen puurtamisen sijaan tiimi on etänäkin mukana. Syksyllä olikin tärkeää päästä koululla luomaan yhdessä uusien opiskelijoiden kanssa keskeiset toimintatavat ja harjoittelemaan tekniikkaa niin, että pystyimme auttamaan toinen toisiamme kädestä pitäen. Tämä mahdollisti sen, että olimme valmiimpia jatkamaan tiimitoimintaa myös uutena etäilyaikana ja ennen kaikkea sain valettua muihinkin toimijoihimme uskoa siihen, että se onnistuu, vaikka viime kevät menikin osaltamme aika pipariksi.

Ensimmäisen ProMe-projektin aikana syksyllä 2016 eräs opiskelija totesi minulle huomanneensa, että minusta on vain yksi oikea tapa toimia ja se on minun tapani. Tuo tarkkanäköinen lausahdus sai minut jo silloin pohtimaan, miten voisin paremmin mahdollistaa opiskelijoille omistajuuden oppimiseensa ja höllentää otettani ohjaksista. Enhän minä ole opiskelemassa merkonomiksi vaan minun tehtäväni on mahdollistaa opiskelijoideni oppiminen, ei tehdä heidän puolestaan! Vaikka olen kehittynyt tässä, en voi olla miettimättä, olenko osannut tarpeeksi jakaa vastuuta ProMen kehittämisestä kollegoideni kanssa. Onko työskentely ollut yksinäistä -ja välillä pään hakkaamista seinään- siksi, että olen ominut kehitystyön itselleni? Olenko aidosti yrittänyt ottaa muita mukaan ja olla sellainen tiimipelaaja, joita yritän kasvattaa opiskelijoista? Olenko osannut luopua turhista ajatuksista yhteisen hyvän eteen? Mene ja tiedä. Toisaalta vasta tänä syksynä olen uskaltautunut puolustamaan tiettyjä peruskäytänteitä ja vaatimaan niitä kaikilta mukana olevilta työkavereilta siksi, että niistä on sovittu yhdessä. On ollut helpompi puolustaa yhteistä mallia kuin perustella pelkkää ”minun näkemystäni”.

Alusta alkaen äidinkielenopettajuuteni on näkynyt siinä, että mukana on ollut paljon lomakkeita ja oppijoiden on pitänyt reflektoida toimintaansa kirjallisesti. Tekemisestä on pitänyt tallentaa muistijälkiä omaan blogiin. Lomakkeet ovat olleet tapa piilo-ohjata tiimin projektin tekoa, koska niissä on kyselty taustateoriaa ja tavoitteita, asioita jotka muuten arkisessa toiminnassa jäävät vähemmälle. Loppuraportissa puolestaan tiimi on joutunut yhdessä pohtimaan, mitä tulikaan tehtyä, miksi ja mitä siitä opittiin. Samalla on harjoiteltu työelämän tekstilajia raportti, yhteiskirjoittamista ja asiakirjastandardia. Valitettavan usein raporttien läpikäyminen ja yhteinen reflektointi niiden pohjalta on kuitenkin jäänyt vähälle siksi, että muille kollegoille muut asiat ovat olleet tärkeämpiä eikä minulla ole ollut tarpeeksi tunteja opiskelijoiden kanssa. Liian usein huomiomme on mennyt itse projektien toteutukseen ja niiden onnistumisen varmistamiseen, kun sen sijaan paukut olisi pitänyt laittaa tekemisen reflektointiin ja kontekstualisoimiseen.

Tämänhetkisellä ymmärrykselläni tiimioppimisesta näkisin, että meillä toimiva malli vaatisi seuraavat asiat:

1. Tiimivalmennuksen käynyt opettajapari, joka luotsaa yhdessä ProMen suunnittelua ja arkea jakaen samanlaisen käsityksen opetuksen tavoitteista ja toimintatavoista.
2. Jakso- ja viikko-ohjelman varaan rakentuva malli, jonka suuret linjat suunnitellaan vuodeksi eteenpäin. Tärkeää olisi tehdä tiimien valmennuksesta ja reflektiosta kiinteä ja pysyvä osa mallia, ei palikoita, joista voidaan kiireessä nipistää tai jotka voidaan skipata kokonaan.
3. Lukuohjelma ja lukupiiri, jonka avulla kasvatetaan teoriatietoa kunkin tutkinnon osan keskeisistä teemoista
4. Työajan seuranta oppimispäiväkirjana
5. Tutkinnon osa -kohtaiset osaamispassit
6. Oppimissopimus
7. Projektien oppien jakaminen koko ryhmän kesken

Promeryhmät muistivat minua hellyyttävillä korteilla!

Kun muistelen kulunutta ProMe-taivalta ja selailen blogini vanhoja kirjoituksia, olen vakuuttunut, että olemme olleet koko ajan oikealla tiellä. ProMe-opiskelu on tarjonnut opiskelijoille aitoja, työelämälähtöisiä oppimisen paikkoja ja muotoja ja mahdollistanut heille vuorovaikutus- ja työyhteisötaitojen harjoittelun turvallisessa ympäristössä, jossa on saanut mokailla ja oppia mokista. Promeilu on tarjonnut myös meille mukana oleville opettajille valtavasti oppimisen paikkoja. Opettajuus istuu meissä syvällä eikä muutos valmentajaksi eikä edes opettaja-valmentajaksi ole helppo – toisilta se ei ehkä onnistu ikinä. Opettajuus on pitkään ollut myös yksilölaji. Ehkäpä valmentavat opettajat osaisivat paremmin työskennellä yhdessä, sillä onhan ProMe-taival monesti osoittanut senkin, että parhaat ideat saadaan yhdessä, kun on yhteistä aikaa ja yhteinen tavoite – eli tiimin perusainekset. Ei siis muuta kuin eteenpäin valitulla tiellä – sitten, kun vauva on vanhempi!

Vanhoista työmapeista löysin jonkun edeltäjäni monisteeseen kirjaaman ajatuksen, johon tiivistyy hienosti se, miksi ProMea tarvitaan jatkossakin: 

”Ei riitä, että opiskelee,

täytyy myös oppia.

Ei riitä, että luulee oppineensa,

täytyy myös muistaa.

Ei riitä, että muistaa,

täytyy myös ymmärtää.

Ei riitä, että ymmärtää,

on myös osattava tehdä.”

 

P.S. Blogini tämä osio hiljennee hetkeksi. Päivittelen enemmän kirjavinkkien puolelle, joten jos etsit mielenkiintoista luettavaa, kannattaa kurkata välillä sinne!